Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

White House / Pete Souza

Hillary Clinton ja Barack Obama.
Haaveet kaatuu. Talouskriisi on syrjäyttänyt ihmisoikeudet myös Obaman agendalla. White House / Pete Souza

Haaveet kaatuu. Talouskriisi on syrjäyttänyt ihmisoikeudet myös Obaman agendalla.

Amnesty: Obamaan ladatut toiveet alkavat haalistua

28.5.2009 11.14

Lasse Leipola

Taantuma uhkaa ihmisoikeuksia, varoittaa Amnestyn tänään julkaisema vuosiraportti. Muun muassa Yhdysvaltain uuteen hallintoon ladatut toiveet ihmisoikeuksien kohentamiseksi ovat jäämässä talouskriisin varjoon.

”Mitä pidemmälle Obaman kausi etenee, sitä enemmän näyttää siltä, ettei esimerkiksi Guantanamon sulkemisesta tule mitään”, sanoo Amnestyn toiminnanjohtaja Frank Johansson.

Johansson valittaa, että maailmalla on aina joku kriisi, joka ajaa ihmisoikeuksien ohi.

Tänään julkaistun raportin tavoitteena onkin sanoa maailman johtajille, että talouskriisissä, ruokakriisissä ja ilmastokriisissä on kaikissa myös ihmisoikeusaspekti.

Johansson oli alkuviikolla kahteen otteeseen kuuntelemassa Suomessa vieraillutta YK:n pääsihteeri Ban Ki-Moonia.

”Hän puhui näistä muista kriiseistä, mutta ei ihmisoikeuksista”, Johansson valittelee.

Hänen mukaansa YK ei voi jättää ihmisoikeuksiin liittyviä ongelmia G20-maiden vastuulle.

”Amnesty teki vertailun, jossa selvisi, että lähes kaikki ihmisoikeusrikkomukset ovat G20-maissa yleisempiä kuin maailmalla keskimäärin.”

Suomi saa raportissa pyyhkeitä turvapaikkapolitiikasta, siviilipalveluksen pituudesta ja seksuaalirikoslainsäädännöstä.

ihmisoikeudet 




Viite