Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Animalia pitää turkisgallupia johdattelevana

21.9.2009 16.00

Josi Tikkanen

Animalia ei ole yllättynyt tänään julkistetusta gallupista, jonka mukaan yli 80 prosenttia suomalaisista sallii turkistarhauksen. Selvityksen teetti Taloustutkimuksella Keskisuomalainen, Etelä-Suomen Sanomat, Savon Sanomat ja Karjalainen.

Animalian tiedottaja Eeva Suhonen huomauttaa, että kyselyn mukaan 53 prosenttia suomalaisista näkee turkistarhauksessa eettisiä ongelmia, mutta sallii sen kuitenkin.

"Usein tällaisissa kyselyissä vastaajat välttävät ääripäitä", Suhonen sanoo.

Mitä mieltä olette turkistarhauksesta -kysymyksen keskimmäinen ja neutraalein vastausvaihtoehto oli, että se "on eettisesti hieman kyseenalaista, mutta elinkeinona se saa puolestani jatkua".

Suhosta ei yllätä myöskään se, että naisista tarhauksen haluaa lopettaa kokonaan 22 prosenttia, kun miehistä lopettamisen kannalla on vain 10 prosenttia.

Etelä-Suomen Sanomien verkkolehden mukaan turkistarhauksen suosio on kasvanut kymmenessä vuodessa. Orimattilan turkistarhaiskun oikeudenkännin aikoihin tarhauksen salli ainoastaan 71–79 prosenttia gallupien vastaajista.

Turkistuottajat Oyj:n viisipäiväinen huutokauppa alkoi tänään maanantaina Vantaalla.

 

 

eläinoikeudet  vaateteollisuus 




Viite