Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Anne Bland ehdolle eurovaaleihin: Ei "exit" vaan "fix it"

15.11.2013 8.50

Lasse Leipola

Vihreiden varapuheenjohtaja Anne Bland asettuu ehdolle ensi kevään eurovaaleissa. Hänen mukaansa myös EU:n epäkohdista pitää uskaltaa puhua.

”EU-maiden kansalaisista tuntuu, että EU pelastaa vain pankkiireja ja korruptoituneita poliitikkoja, kun samaan aikaan entisen itäblokin maissa nähdään nälkää ja Etelä-Euroopassa massatyöttömyys kasvaa. Se ei ole oikein, niin kuin ei sekään, että Suomessa lähipalvelujen ja lähiruoan tuottajat ajetaan suurten ja ylikansallisten yritysten edeltä konkurssiin”, Bland sanoo vihreiden tiedotteessa.

'Exit'-ajatuksen sijaan sanoisinkin, että 'fix it'! Ero EU:sta ja itseensä käpertyminen omien rajojen sisäpuolelle ei modernissa maailmassa ole fiksua, vaan rikki mennyttä EU:ta kannattaa korjata sisältä käsin.”

Maaseutu- ja erävihreiden puheenjohtajana toimiva Bland aikoo nostaa kampanjassa esiin ainakin turvallisen ruuan ja yhteiskunnallisen yrittäjyyden.

Blandin ehdokkuudesta kertoi ensimmäisenä Maaseudun tulevaisuus.

eurovaalit 




Viite