Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Arvoitus: 500 kuollutta pingviiniä ajelehti Brasilian rannikolle

22.7.2010 9.28

Saija Räsänen

Brasilian rannikolle on ajautunut viimeisen kymmenen päivän aikana 500 kuollutta pingviiniä. Tavallisina vuosina kuolleita pingviinejä löydetään rannalta kymmenisen kappaletta. Asiasta kertoo BBC .

"Se, mikä huolestuttaa meitä tänä vuonna, on se, että pingviinejä on kuollut käsittämättömän suuri määrä lyhyessä ajassa", sanoo Peruiben akvaarion biologi Thiago do Nascimento.

Kuolemien syy on vielä epäselvä tutkijoille. Ruumiinavaustietojen mukaan pingviinien vatsat olivat typötyhjiä, mikä viittaisi nälkäkuolemiin. Syy nälkiintymiselle on kuitenkin yhä hämärän peitossa.

Tällä hetkellä tutkijat epäilevät, että tavallista kylmemmät säät ja vahvat merivirrat olisivat ajaneet pois pingviinien ravinnokseen käyttämät kalat. Myös ylikalastus on saattanut köyhdyttää kalakantoja.

eläintensuojelu 




Viite