Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Arvosuot halutaan suojella jo maakuntakaavassa

6.9.2012 8.30

Sammeli Heikkinen

Turvetuotanto ohjataan tästä lähtien luontoarvonsa menettäneille soille jo maakuntakaavan valmisteluvaiheessa. Lisäksi Oulujoen eteläpuolisessa Suomessa suojellaan noin 100 000 hehtaaria arvokasta suoluontoa.

Tähän pyritään valtioneuvoston hiljattain tekemällä periaatepäätöksellä soiden ja turvemaiden kestävästä suojelusta.

Pisimmällä ollaan soiden luontoarvoluokittelun naittamisessa maakuntakaavaan. Tavallaan pilotteina ovat toimineet Keski-Suomen ja Pohjois-Pohjanmaan kaavat. Näistä Keski-Suomen kaava on jo valtuustojen käsittelyssä ja Pohjois-Pohjanmaan kaava menossa lausuntokierroksille.

Ympäristöneuvos Harri Pitkäranta ympäristöministeriöstä kertoi tiistaina ministeriön taustatilaisuudessa, että ainakin Etelä-Pohjanmaalla, Kainuussa ja Satakunnassa ollaan laittamassa kaavauudistusta liikkeelle.

Pitkärannan mukaan ministeriön tavoitteena on saada valmiiksi ohjeistus kaavan laatijoille ensi vuoden helmikuun loppuun mennessä.

Ympäristöministeri Ville Niinistön mukaan on myös turvetuottajien etu, kun turpeenottoon sopivat jo ojitetut suot määritellään maakuntakaavassa. Näin myös luvituksen pitäisi nopeutua ja lupaprosessin yllätysten jäädä minimiin.

suot  turvetuotanto 




Viite