Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Bensamoottori on Intiassa sähköautoa ekologisempi

7.2.2013 15.53

Lasse Leipola

Sähköauto ei ole kasvihuonekaasupäästöjen kannalta ekologinen vaihtoehto perinteiselle polttomoottorille Intiassa. Vaikka sähköauto on käytössä päästötön aiheuttaa sen käyttämän sähkön tuottaminen joskus huomattaviakin päästöjä.

Shrink that Footprint -tutkimusryhmän raportin mukaan Intian kivihiilipainotteisen sähköntuotannon keskimääräisten päästöjen vuoksi sähköautolla ajamisesta aiheutuu yhtä suuret päästöt kuin 11,9 litraa satasella bensiiniä kuluttavasta autosta.

Sähköauto ei ole erityisen ekologinen myöskään Etelä-Afrikassa (10,0 litraa per 100 kilometria), Australiassa (9,1), Indonesiassa (8,3) ja Kiinassa (7,9).

Esimerkiksi Britanniassa (5,4) ja Saksassa (5,0) sähköautolla aletaan päästä hybridiautojen päästölukemiin, mutta todella ekologista sähköautoilu muun muassa Islannissa ja Paraguayssa, joissa sähköautoilun päästöt vastaavat noin litran satasella kuluttavaa bensiiniautoa. Ruotsi sijoittuu vertailussa kolmanneksi (1,5)

Suomea ei vertailussa ole mukana, mutta Energiateollisuuden julkaisemien päästötietojen pohjalta sähköauton voi arvioida aiheuttavan yhtä paljon päästöjä kuin noin 2,5 litraa satasella kuluttavan auton.

Jutun ensimmäiseen lauseeseen lisätty sanapari ”kasvihuonekaasupäästöjen kannalta” kello 16.25.

sähköautot 




Viite