Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

BP viedään oikeuteen öljykatastrofista

21.10.2010 9.18

Lasse Leipola

Joukko yhdysvaltalaisia ympäristöjärjestöjä nosti eilen keskiviikkona kanteen brittiläistä BP-öljy-yhtiötä vastaan. BP:n öljynporauslautta räjähti viime keväänä aiheuttaen yhden kaikkien aikojen pahimmista ympäristökatastrofeista.

Noin puolet mereen päässeestä öljystä on edelleen korjaamatta ja suurin osa siitä on joko vajonnut pohjasedimentteihin tai ajautunut rannoille. Järjestöt toivovat, että oikeus määrää BP:n tekemään enemmän luonnon suojaamiseksi öljyltä.

”Räjähdyksen haitalliset vaikutukset uhkaavat alueen uhanalaisia eläimiä vielä vuosien ajan. Haluamme, että BP velvoitetaan tarjoamaan riittävät resurssit alueen palauttamiseksi”, sanoo asianajaja Gregory Buppert Defenders of Wildlife -järjestön tiedotteessa.

Hänen edustamansa järjestön lisäksi kannetta ovat nostamassa Southern Environmental Law Center and Save the Manatee Club. Järjestöt vetoavat uhanalaisten lajien suojelemiseksi säädettyyn lakiin, sillä alueella elää 27 uhanalaista lajia, joita öljytuho uhkaa tai on jo vahingoittanut.

kansalaisjärjestöt  öljytuho 




Viite