Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

BP:n oma lehti kääntää öljytuhon onnekkaaksi sattumaksi

23.6.2010 12.54

Saija Räsänen

Öljy-yhtiö BP yrittää kääntää Meksikonlahden öljykatastrofin parhain päin. The Wall Street Journal kertoo, että yhtiön henkilöstölle tarkoitetussa Planet BP -verkkolehdessä kerrotaan, mitä iloa onnettomuudesta on ollut.

Jutussa BP:n toimittaja lainaa nimettömäksi jäävää meriruokaa tarjoavaa ravintolayrittäjää, joka sanoo, ettei ole mitään syytä vihata BP:tä. Toinen haastateltu pitää onnettomuutta onnenkantamoisena, koska alueen yrityksiin ja erityisesti hotelleihin virtaa nyt väkeä BP:stä ja erilaisista pelastustiimeistä.

BP:n toimitusjohtaja Tony Haywardia ryöpytettiin viikko sitten Yhdysvaltain kongressissa BP:n toimista Meksikonlahdella, mutta johtaja päätti hylätä työkiireet ja lähteä lomalle. Hayward osallistui jahtikilpailuihin Britanniassa.

Wall Street Journal arvelee, että Hayward on joko ikuinen optimisti, joka uskoo, että asiat voivat tästä kehittyä vain paremmiksi, tai hanskat tiskiin lyönyt luovuttaja, joka tietää menettävänsä työnsä öljyepisodin vuoksi. Silloin voi yhtä hyvin jättää työmurheet pariksi päväksi.

 

öljytuho  meksikonlahti 




Viite