Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Cancúnissa päästiin sopuun

11.12.2010 17.31

Noora Jussila

Cancúnin ilmastokokous päättyi aamukuudelta lauantaina paikallista aikaa.

"Lopputulos on sisällöllisesti kohtuullisen hyvä. Lisäksi tällä päätöksellä on tärkeä merkitys uskon ja luottamuksen vahvistajana neuvottelujärjestelmään. Tämä osoittaa, että pystymme pääsemään päätökseen kun työtä tehdään hyvällä tahdolla", sanoi Vihreän Langan lentokentältä tavoittama ympäristöministeri Paula Lehtomäki (kesk).

Kokouksessa saatiin sopu muun muassa ilmastorahaston perustamisesta ja trooppisen metsäkadon ehkäisemisestä. Myös Kööpenhaminan julistukseen kirjatut maiden päästövähennystarjoukset kirjattiin osaksi päätöstä.

"Kioton jatkokausi ja ja kosolti yksityiskohtia rahoituksen puolelta on vielä työn alla. Olennaista on myös, että vaikka kahden asteen tavoite on nyt sopimuksessa mainittu, niin toimenpiteet eivät riitä sen toteutumiseen. Siinä on suurin jatkotoimenpiteiden kohde."

Lehtomäen mukaan päätöksellä on suuri vaikutus neuvottelujen henkeen.

"Kööpenhamina oli massiivinen pettymys, mutta nyt on olemassa selvät askelmerkit, mistä lähdetään työtä jatkamaan. Siinä mielessä tilanne on nyt selkeä."

Eilen illalla Greenpeacen ilmastopoliittinen neuvonantaja Kaisa Kosonen sanoi sopimusluonnoksesta, että sillä saadaan prosessi pelastettua, mutta ei ilmastoa.

"Isoimmat kysymykset, kuten mistä pitkän aikavälin rahoituksen 100 miljoonaa saadaan kasaan, jää aivan auki. Teollisuusmaiden pitää myös nostaa päästövähennystarjouksiaan, ja siitä on vaikeaa sopia", Kosonen sanoi.

Kioton pöytäkirja sai kokouksessa jatkoaikaa, mutta lopullinen päätös siitä siirtyy ensi vuoden ilmastokokoukseen Etelä-Afrikassa.

ilmastoneuvottelut 




Viite