Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

CNN: Gingrich putsasi pöydän Etelä-Carolinassa ja palasi kärkitaistoon

22.1.2012 12.29

Lasse Leipola

Newt Gingrich on noussut takaisin ennakkosuosikkien joukkoon republikaanien esivaaleissa. Pitkän linjan konservatiivi otti murskavoiton eilen lauantaina järjestetyssä Etelä-Carolinan esivaalissa.

CNN kertoo, että kun äänistä on laskettu 99 prosenttia, Gingrich olisi viemässä 40 prosenttia äänistä ja ainakin 23 osavaltion 25:stä valitsijamiehestä.

Nykymuotoisessa esivaalijärjestelmässä, joka on ollut käytössä vuodesta 1980 lähtien, Etelä-Carolinan esivaalin voittaja on joka kerta valittu lopulta republikaanien ehdokkaaksi. Toisaalta tämä on ensimmäinen kerta, kun Iowan, New Hampshiren ja Etelä-Carolinan esivaalien voitot ovat jakautuneet kolmen ehdokkaan kesken.

yhdysvallat 




Viite