Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Edessä vaikea kevät? – Pääministeri kokosi erikoisryhmän pohtimaan kevään talousratkaisuja

20.12.2013 14.21

Jukka Vahti

Pääministeri Jyrki Katainen (kok) on koonnut "eturivin ekonomisteista" koostuvan asiantuntijaryhmän pohjustamaan ensi keväänä edessä olevia talouspoliittisia ratkaisuja.

Valtioneuvoston tiedotteen mukaan ryhmän on tarkoitus keskittyä finanssipolitiikan mitoittamisen ja ajoittamisen kysymyksiin. Työ tukee maaliskuun lopussa pidettävän kehysriihen virkavalmistelua.

Ryhmää johtaa valtiovarainministeriön valtiosihteeri Martti Hetemäki ja ryhmän työhön osallistuvat ministeriön ylijohtaja Jukka Pekkarinen, Pellervon taloustutkimuksen toimitusjohtaja Pasi Holm, Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen johtaja Seija Ilmakunnas, Suomen pankin johtava neuvonantaja Lauri Kajanoja, Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen ylijohtaja Juhana Vartiainen ja Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen toimitusjohtaja Vesa Vihriälä.

Kataisen mukaan kevään päätökset vaativat tavanomaistakin tarkempaa harkintaa. Edessä on hänen mukaansa sekä rakenteellisia uudistuksia että valtion velkaantumista hillitseviä menoleikkauksia ja veronkorotuksia.

Valtiovarainministeriön tuoreen arvion mukaan talouden kasvunäkymät säilyvät heikkona vuonna 2014.

"Hallituksen tavoitteena on löytää paras mahdollinen yhdistelmä rakenteellisia uudistuksia ja lyhyen aikavälin sopeutustoimia, joilla puolustetaan julkisen talouden uskottavuutta, hillitään valtion velkaantumista ja vahvistetaan talouskasvun edellytyksiä. Sopeutustoimet on valittava siten, että ne mahdollisimman vähän heikentävät haurasta työllisyys- ja kasvukehitystä", Katainen toteaa tiedotteessa.

Ryhmän työn takarajaksi on asetettu 7.2.2014. Hallituksen talousneuvosto käy ryhmän työn tuloksista keskustelun helmikuussa ylimääräisessä kokouksessaan.

kehysriihi  talouspolitiikka  kestävyysvaje 



Haluatko lukea lisää Lankaa? Tilaa nyt uusi viikoittainen uutiskirje täältä.