Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Tiina Jutila / Vihreät

Kansanedustaja Outi Alanko-Kahiluoto.
Vääntöä edessä? Outi Alanko-Kahiluoto istuu sivistysvaliokunnassa, joka alkaa kohta käsitellä uutta yliopistolakia. Tiina Jutila / Vihreät

Vääntöä edessä? Outi Alanko-Kahiluoto istuu sivistysvaliokunnassa, joka alkaa kohta käsitellä uutta yliopistolakia.

Eduskunnan superviikko jatkuu tänään yliopistolailla

26.2.2009 10.15

Vihreä Lanka

Uusi yliopistolaki on tänään torstaina eduskunnan lähetekeskustelussa. Laki antaisi muun muassa elinkeinoelämälle suuremman vallan yliopistoissa.

”Yliopiston ulkopuolisten jäsenten määrää hallituksessa voitaisiin kasvattaa vain sillä ehdolla, että yliopistolaiset itse muodostavat enemmistön. Tähän emme toistaiseksi ole saaneet tukea muilta hallitusryhmiltä”, Outi Alanko-Kahiluoto kirjoittaa vihreiden sivuilla.

Hän istuu sivistysvaliokunnassa, jonka käsiteltäväksi laki siirtyy lähetekeskustelun jälkeen.

Eduskuntakäsittelyn lähestyessä yliopistoväki on vastustanut lakia näyttävästi. Viime viikolla yliopistopaikkakunnilla järjestettiin mielenosoituksia ja opiskelijat valtasivat Helsingin yliopiston hallintorakennuksen.

Lain tavoitteena on lisätä yliopistojen taloudellista autonomiaa.

vihreät  koulutus 




Viite