Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Flickr / The U.S. Army (CC-BY)

Lousianan kansalliskaartin sotilas raivaa tukkia tieltä.
Kallista tuhoa. Yhdysvaltain kansalliskaartin sotilas raivasi hurrikaani Iken aiheuttamia tuhoja syyskuussa 2008.Flickr / The U.S. Army (CC-BY)

Kallista tuhoa. Yhdysvaltain kansalliskaartin sotilas raivasi hurrikaani Iken aiheuttamia tuhoja syyskuussa 2008.

El Niño on lottovoitto vakuutusyhtiöille

15.10.2009 9.45

Lasse Leipola

Vakuutusyhtiöt iloitsevat rauhallisen hurrikaanikauden päättymisestä. Uutistoimisto Reutersin mukaan El Niño -ilmiön rauhoittama hurrikaanikausi oli rauhallisin 12 vuoteen.

Tänä vuonna ainoastaan yksi hurrikaani eteni Yhdysvaltain kaakkoisrannikolla maalle, ja sen aiheuttamat tuhot jäivät vähäisiksi. Vakuutusyhtiöt ovatkin pystyneet nyt toipumaan viimevuotisesta hurrikaani Ikestä, josta aiheutui niille maksettavaksi 12,5 miljardin dollarin korvaukset.

Ike oli historian kolmanneksi kallein hurrikaani vakuutusyhtiöille. Kalliimpia ovat olleet ainoastaan vuoden 2005 Katriina, josta aiheutui 43 miljardin dollarin korvaukset, sekä vuoden 1992 Andrew, jonka aiheuttamat vahingot maksoivat vakuutusyhtiöille 23 miljardia.

El Niño -ilmiöksi kutsutaan Tyynenmeren merivirtojen vaihetta, jossa idästä länteen puhaltavat pasaatituulet laantuvat. Vaikka El Niño aiheuttaa epätavallisia ja rajuja sää ilmiöitä muualla, arvioivat meteorologit sen vähentävän Karibianmerellä syntyvien hurrikaanien määrää ja voimaa.

Hurrikaanikausi alkaa elokuun lopussa ja päättyy lokakuun puolivälissä.

myrskyt 




Viite