Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Tiina Jutila / Vihreät

Valmiina taistoon. Erkki Pulliainen ei hyväksy Pallas-hotellin laajentamista.Tiina Jutila / Vihreät

Valmiina taistoon. Erkki Pulliainen ei hyväksy Pallas-hotellin laajentamista.

Erkki Pulliainen valmis eroamaan Pallaksen puolesta

14.10.2009 10.25

Jukka Vahti

Vihreiden kansanedustaja Erkki Pulliainen ei aio kannattaa hallituksen esitystä, jonka mukaan Pallastunturin hotellin sallittaisiin laajentua lähes 200 vuodepaikalla.

Ympäristöministeri Paula Lehtomäen (kesk) esittelemän hankkeen lähetekeskustelu käytiin eduskunnassa tiistaina.

"Tämä on niin suuri periaatteellinen asia, että se saa  johtaa eduskuntaryhmästä erottamiseen ja puolueesta erottamiseen, jos se on tarpeellista, mutta nyt liikutaan perimmäisten kysymysten äärellä", Pulliainen sanoi eduskunnan täysistunnossa.

Pallastunturin hotellihanke on repinyt myös hallituksen rivejä. Vihreät ministerin Anni Sinnemäki ja Tuija Brax äänestivät esitystä vastaan. Hallituksen esityksen mukaan Pallastunturin hotellin vuodepaikkamäärä kasvaa 320:een.

Eduskunnassa asia jakaa mielipiteitä sekä hallituspuolueissa että oppositiossa. Pallas-Yllästunturin kansallispuistossa olevan hotellin laajennuksesta on pelätty tulevan luonnonsuojelun kannalta vaarallinen ennakkotapaus.

"Tämä on röyhkeää, tämä on hävytöntä, tämä on historiallisen kansallispuistoperinteen raiskaamista, ei tällaista voi hyväksyä!", Pulliainen totesi puheenvuorossaan.




Viite