Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Istockphoto

60 miljardia, kiitos. EU:n osuus maailman ilmastotalkoiden laskusta on tuoreen arvion mukaan 60 miljardia euroa vuodessa. Istockphoto

60 miljardia, kiitos. EU:n osuus maailman ilmastotalkoiden laskusta on tuoreen arvion mukaan 60 miljardia euroa vuodessa.

EU:n osuus maailman ilmastolaskusta 60 miljardia vuodessa

9.9.2008 10.31

Vihreä Lanka

Euroopan unionin osuus ilmastonmuutoksen aiheuttamista maailmanlaajuisista kustannuksista on noin 60 miljardia euroa vuodessa, arvioi Brysselissä sijaitseva tutkimuslaitos Centre for European policy studies, Ceps.

Summa pitää sisällään ilmastonmuutoksen hillitsemiseen ja siihen sopeutumiseen tähtäävät toimet julkisella ja yksityisellä sektorilla. Asiasta kertoo uutispalvelu Ends Europe Daily.

Summa osuu karkeasti yhteen unionin ilmasto- ja energiapaketin arvioitujen kustannusten kanssa.

Komission mukaan ilmasto- ja energiapaketin toteuttaminen maksaa 0,5 prosenttia EU:n bruttokansantuotteesta vuosittain.

Ceps käytti laskelmiensa pohjana kuutta aiemmin ilmestynyttä laskelmaa ilmastonmuutoksen hillitsemisen maailmanlaajuisista kustannuksista.

Näiden joukossa olivat muun muassa Sternin raportti sekä konsulttiyhtiö McKinseyn laskelmiin perustuva Vattenfallin ”ilmastokartta”.

Laskelmien perusteella ilmastonmuutoksen hillitsemisen ja siihen sopeutumisen maailmanlaajuiset vuosikustannukset ovat 230 miljardista 614 miljardiin.

Suurimmillaan EU:n osuus tästä olisi Cepsin mukaan 194 miljardia.




Viite