Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Posiva

Ydinjätteen sisäänmeno aukko.
hyvä juttu? Posiva tutkii ydinjätteen loppusijoitusta Eurajoelle rakennetussa Onkalo-kallioperän- tutkimuslaitoksessa. Posiva

hyvä juttu? Posiva tutkii ydinjätteen loppusijoitusta Eurajoelle rakennetussa Onkalo-kallioperän- tutkimuslaitoksessa.

Eurajoen asukkailta kysytään mielipidettä ydinjätteestä

2.6.2008 9.32

Vihreä Lanka

Eurajoen ja naapurikuntien asukkailta kysellään tällä viikolla mielipiteitä ydinjätteen loppusijoituksesta. Jyväskylän ja Tampereen yliopistojen toteuttaman tutkimuksen kyselylomake lähetetään 3 000 asukkaalle seitsemässä eri kunnassa.

”Missään muualla maailmassa käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoitushanke ei ole edennyt näin pitkälle. Kuntalaisten näkemykset ovat äärimmäisen tärkeitä”, hankkeen päällikkö, tutkijatohtori Tapio Litmanen sanoo.

Litmasen mukaan kuntalaisten mielipiteisiin kohdistuu myös kansainvälistä mielenkiintoa.

Kysely on osa kansallista ydinjätetutkimusohjelmaa, ja sen alustavat tulokset valmistuvat marraskuussa 2008. Varsinainen raportti valmistuu ensi vuonna.

Tiedotteessa korostetaan, että kysely ei kuulu Posivan toukokuussa aloittamaan ympäristövaikutusten arviointiin. Posivan aloittama YVA koskee Eurajoelle suunniteltavan loppusijoituslaitoksen kapasiteetin lisäämistä.

ydinvoima 




Viite