Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Eurovaalien ehdokasasettelu alkaa – vihreiden tavoitteena 6–8 kärkinimeä

3.5.2013 11.12

Sammeli Heikkinen

Europarlamenttivaaleihin on vielä yli vuosi aikaa, mutta vihreiden tarkoituksena on saada ehdokaslista hyvään kuosiin jo ensi syksynä. Eurovaalien varsinainen vaalipäivä on 8. kesäkuuta 2014.

”Lähtökohtana on, että listan runko olisi valmiina heti alkusyksystä. Tämän rungon muodostaa kuudesta kahdeksaan pääehdokasta, joista jokaisella on realistinen mahdollisuus päästä vaaleissa läpi”, varapuheenjohtaja Timo Juurikkala kertoo.

Listalle mahtuu 20 ehdokasta, joten pääehdokkaiden seuraksi sopivat vielä maakunnalliset kärkinimet sekä mahdollisesti muutama julkkis, jos puolue saa heitä ehdokkaikseen.

Toistaiseksi nimilista on melkein kokonaan auki. Ministeriksi siirtyneen Heidi Hautalan tilalle parlamenttiin noussut Tarja Cronberg on ilmoittanut haluavansa ehdolle. Myös Jyrki Kasvi vahvisti Vihreälle Langalle olevansa käytettävissä ehdokkaaksi. Entinen puoluesihteeri Panu Laturi luultavasti harkitsee vakavasti ehdokkuutta.

”Myös maakunnallisia ehdokkaita on ilmoittautunut, mutta heidän nimiään en halua paljastaa. Lista pitää tasapainottaa sen mukaan, keitä ehdokkaaksi lähtee”, Juurikkala sanoo.

Kaikki halukkaat eivät siis mahdu listalle.

Juurikkalan mukaan moni mahdollinen ehdokas odottaa Pekka Haaviston ratkaisua. Haavisto ei ole toistaiseksi kertonut, haluaako ehdolle eikä myöskään paljastanut, milloin aikoo päätöksestään kertoa.

Edellisissä eurovaaleissa vihreistä europarlamenttiin valittiin Hautala ja Satu Hassi. Hassi on ilmoittanut, ettei enää lähde ehdolle. Hautalan ratkaisu on auki, mutta ministerin paikalta hän tuskin kovin helposti lähtee ehdokkaaksi. Seuraavaksi eniten ääniä vihreistä viime vaaleissa saivat Cronberg ja Kasvi. Cronberg sai noin 22 000 ääntä ja Kasvi noin 16 000.

Seuraavaksi menestyneimmät ehdokkaat, Umayya Abu-Hanna ja Johanna Sumuvuori jäivät selvästi alle 10 000 äänen. Abu-Hanna ei asetu ehdolle Suomessa seuraavissa eurovaaleissa. Johanna Sumuvuori kertoo tekevänsä päätöksensä ehdokkaaksi asettumisesta kesällä.

vihreät  eurovaalit 




Viite