Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Graafi.
Kansa ja sen edustajat. Kahden kiistellyn hankkeen kannatus eduskunnassa ja kansan parissa. Lähteet: IL, Yle, Seura ja Tahdon 2013.

Kansa ja sen edustajat. Kahden kiistellyn hankkeen kannatus eduskunnassa ja kansan parissa. Lähteet: IL, Yle, Seura ja Tahdon 2013.

Fennovoima ja tasa-arvoinen avioliitto puntarissa – kansa ja eduskunta eri linjoilla

11.9.2014 10.40

Lasse Leipola

Sekä Fennovoiman ydinvoimasta että tasa-arvoisesta avioliittolaista äänestetään todennäköisesti tänä syksynä. Kansan tahto on gallupien perusteella selvästi edellistä vastaan ja jälkimmäisen kannalla, mutta eduskunnassa molemmista äänestyksistä on tulossa tiukkoja.

Seuran elokuussa teettämän gallupin mukaan vain 30 prosenttia suomalaisista on sitä mieltä, että Fennovoiman hanketta tulisi jatkaa entiseen tapaan. Peräti 46 prosenttia haluaisi lykätä asian käsittelyä muutamalla vuodella ja 17 prosenttia hylkäisi hankkeen kokonaan.

Ylen A-studion kansanedustajille tekemän sähköpostikyselyn perusteella Fennovoimaa kannattaa 43 prosenttia vastanneista ja vastustaa 28 prosenttia. Koska kyselyyn vastasi vain vajaa kaksi kolmasosaa kansanedustajista, voi todellinen kannatus heittää melko paljonkin kyselytuloksista. Se on kuitenkin kiinnostavaa, että luvut ovat muuttuneet selvästi maaliskuusta, jolloin kannattajia oli 57 prosenttia ja vastustajia 22 prosenttia.

Iltalehti on puolestaan kysellyt sähköpostitse kansanedustajien kantoja tasa-arvoista avioliittolakia ajavaan kansalaisaloitteeseen. 103:sta kyselyyn vastanneesta kansanedustajasta 58, eli noin 56 prosenttia ilmoitti kannattavansa aloitetta. Vastustajien osuus oli noin 40 prosenttia.

Iltalehti kertoi myös vastaajien kannat puolueittain. Vasemmisto, vihreät ja rkp kannattivat aloitetta yksimielisesti. Myös kokoomuksessa ja sdp:ssä enemmistö on aloitteen kannalla. Sen sijaan suurista oppositiopuolueista, keskustasta ja perussuomalaisista, vain yksi keskustan edustaja ilmoitti kannattavansa aloitetta.

Tasa-arvoista avioliittolakia ajava Tahdon 2013 -kampanja teetti maaliskuussa tutkimuksen, jonka tuloksien perusteella 65 prosenttia kansasta kannattaa aloitetta ja 27 prosenttia vastustaa.

ydinvoima  tasa-arvoinen avioliittolaki 




Viite