Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Fortum haluaa backloadingin ja parannuksia päästökauppaan

26.6.2013 9.01

Lasse Leipola

Energiayhtiö Fortum toivoo, että Euroopan parlamentti äänestää ensi viikolla päästökauppajärjestelmän korjaamisen puolesta. Päästökauppajärjestelmää yritettiin korjata jo keväällä, mutta silloinen esitys kaatui niukasti parlamentissa.

Ympäristövaliokunta hyväksyi uuden esityksen viime viikolla ja parlamentin täysistunto käsittelee sitä ensi viikolla.

"Päästökauppajärjestelmän tulee tukea vähäpäästöisen yhteiskunnan vaatimia valtavia investointeja. Pidämme ympäristökomitean viimeviikkoista myönteistä backloading-äänestystulosta tervetulleena ja vetoamme parlamentin jäseniin, jotta he äänestäisivät lainsäädännön hyväksymisen puolesta tulevassa yleisistunnossaan", talousjohtaja Markus Rauramo sanoo yhtiön tiedotteessa.

Backloadingin, eli ylimääräisten päästöoikeuksien markkinoilta poistamisen, lisäksi Fortum toivoo, että päästökauppaan luodaan jatkossa automaattinen päästöoikeuksien tarjonnan hallintamekanismi. Yhtiön Pöyryllä teettämän selvityksen mukaan tällainen ASAM-järjestelmä poistaisi poliittisen ohjauksen, kuten nyt käsiteltävänä olevan backloadingin, tarpeen.

Yhtiö toivoo myös, että eurooppalaisia päästömarkkinoita vahvistetaan asettamalla tiukka päästötavoite vuodelle 2030 niin pian kuin mahdollista.

päästökauppa 




Viite