Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Fortumin on turha toivoa hallitukselta takuuta kolmannesta ydinvoimalasta

22.4.2010 11.05

Hannu Hallamaa

Ydinvoimakisassa tällä kertaa rannalle jääneelle Fortumille on vaadittu vakuutusta voimalaluvan saamisesta tulevaisuudessa.

Viimeksi tänään torstaina Energiateollisuuden hallituksen puheenjohtaja Kari Rämö pyysi "tahtotilan" osoittamista myös kolmannen uuden voimalan puolesta.

Mitään sitovaa optiota nykyinen hallitus ei kuitenkaan voi antaa, sanoo Turun yliopiston valtiosääntöoikeuden professori Veli-Pekka Viljanen.

"Meillä ei ole erillistä mekanismia tällaisen tyyppisille päätöksille. Ei tulevan hallituksen eikä eduskunnan käsiä voida sitoa tällaisessa kysymyksessä."

Viljasen mukaan on selvää, että mahdollinen uusi hakemus pitää käsitellä normaalilla tavalla. Jos Fortumille jonkinlainen optio kuitenkin rakennetaan, kyseessä on vain poliittinen lausuma.

"Ei tällaisilla käsittääkseni ole mitään oikeudellista sitovuutta."

ydinvoima 




Viite