Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

FSB kovisteli suomalaistutkijaa tuntikausia: "Erittäin painostavaa"

19.4.2012 14.06

Sammeli Heikkinen

Suomalaistutkijan oudolle pidätykselle Venäjän Luga-joella ei ole löytynyt syytä. Mitä enemmän tietoa tapauksesta tulee julkisuuteen, sitä kummallisemmalta se vaikuttaa.

Viime viikolla virallisella näytteenottomatkalla kiinni otettu Suomen ympäristökeskuksen tutkija Seppo Knuuttila kertoi torstaina, että pidätystilanne oli hyvin painostava ja kuulustelijoina toimivat Venäjän turvallisuuspalvelun FSB:n miehet.

Knuuttila oli viime viikon keskiviikkona tutkimassa yhdessä suomalais-venäläisen ryhmän kanssa jättimäisistä fosfaripäästöistä epäillyn Fosforit-tehtaan lähiseutuja.

Knuuttilan mukaan tehdas oli ehdottomasti kieltänyt näytteenoton omalla alueellaan. Sen vuoksi Knuuttila piirsi ennen tutkimuksia kartalle näytteenottoalueet tehdasalueen ympärille, myös päästöjen lähteeksi epäillyn kipsijätekasan ja joen välille.

Syke toimii Balthazar-hankkeessa – johon myös Luga-joen tutkimukset kuuluvat – hanketta vetävän Itämeren suojelukomission Helcomin konsulttina. Se siis tekee yhdessä venäläisten kanssa käytännön työn, myös näytteenoton.

Tämän vuoksi Knuuttila lähetti tutkimussuunnitelman ja kartan Helcomiin, josta se välitettiin hankkeen venäläiselle yhteistyökumppanille Hydrometille.

"Saimme Venäjältä vihreää valoa, että tämä tutkimus voidaan toteuttaa", Knuuttila sanoo.

Syken pääjohtajan Lea Kaupin mukaan työnjaossa venäläisten kanssa näiden vastuulle on kuulunut paikallisten viranomaisten ja toimijoiden pitäminen ajantasalla tutkimuksista sekä tarvittavien lupien hankkiminen.

Knuuttila ja toinen suomalaistutkija ottivat yhdessä venäläisen ryhmän kanssa näytteitä fosforitehtaan läheiseltä Luga-jokeen laskevalta ojalta keskiviikkona aamupäivällä. Alkuiltapäivästä ryhmä jakaantui. Tutkijat sopivat, että toinen suomalaistutkija lähtee venäläisten kanssa Luga-joen suulle ja Knuuttila kulkee yksin Luga-joen rannan ja kipsisakkavuoren välisen muutaman kilometrin osuuden.

Knuuttila ehti kulkea ehkä kolme kilometriä, kun vastaan tuli tie, jota myöten hän lähti kulkemaan. Pian tietä pitkin tuli vastaan auto, jossa oli siviilipukuinen venäläinen.

"Ymmärrän venäjää muutaman sanan ja tajusin, että hän kysyy olenko kalassa. Näytin hänelle vesipulloa ja yritin ilmaista, että otamme näytteitä."

Venäläinen jatkoi matkaa, mutta hetken päästä tehtaan suunnasta tuli toinen auto, jossa oli kolme univormupukuista miestä. Tehtaan myöhemmän selvityksen mukaan kyseessä olivat vartiointiliikkeen miehet. He eivät puhuneet, vaan viittasivat Knuuttilan ykskantaan auton sisään. Sen jälkeen hänet kuljetettiin tehtaalle.

"Siellä luonnollisesti pyysin paikalle henkilöitä, jotka voisivat minut tuntea ja kerroin kuka olen. Ensin paikalle tuli tiedotushenkilö, joka kertoi muistavansa minut."

Hetken päästä myös toimitusjohtaja saapui paikalle. Keskustelun päätteeksi toimitusjohtaja sanoi, että tutkijat ovat olleet luvatta tehdasalueella ja poistui.

Knuuttilan mukaan maastossa ei ollut minkäänlaisia aitoja tai merkintöjä, jotka olisivat ilmoittaneet tehdasalueesta.

Tämän jälkeen tilanne muuttui painostavammaksi.

"Paikalle tuli kolme kuulustelijaa. Näistä yksi oli pääkuulustelija, joka puhui englantia. Muuten paikalla oli hänen lisäkseen välillä yksi tai kaksi muuta."

Knuuttilan mukaan pian kävi selväksi, että kuulustelijat olivat Venäjän tiedustelupalvelun FSB:n miehiä. Kuulustelu jatkui iltapäivästä noin puoli kahdeksaan illalla. Kuulustelijat vaativat Knuuttilaa luovuttamaan tietokoneensa.

"Tästä kategorisesti kieltäydyin. Sen vuoksi kuulustelija uhkasi minua. Hän sanoi, että voin tehdä asiat itselleni helpoksi tai erittäin vaikeiksi. Vaikeuksilla hän sitten ilmaisi tarkoittavansa 48 tunnin pidätystä."

Knuuttila ei halua kertoa kuulustelujen tarkkaa sisältöä.

"Oman turvallisuuteni vuoksi. Mutta erittäin painostava tilanne se oli."

Kuulustelijat vihjasivat, että pidätyksen takana on korkeita tahoja, he viittasivat muun muassa Venäjän hallitukseen.

Noin iltakahdeksalta Knuuttila kuljetettiin Kingiseppin poliisiasemalle, jossa hänen piti allekirjoittaa jokin paperi. Sitten hänet vietiin tuntemattomaan paikkaan ja lukittiin rautaoviseen putkaan kahdeksitoista tunniksi.

"Venäjän poliisi, joka olisi tässä toimivaltainen viranomainen, ei kuulustellut minua missään vaiheessa. Tietokoneeni FSB sai haltuunsa lukitusta autosta yön aikana ja se oli hakkeroitu."

Torstaina Knuuttila päästettiin menemään, mutta kun tutkijat olivat palaamassa Suomeen, heidät otettiin rajalla kiinni. Knuuttilaa kuulusteltiin uudestaan tunteja ja hänen tietokoneensa takavarikoitiin. Syyksi kerrottiin sillä olevat kuvat tehdasalueesta.

"Siis ne samat kuvat, joita olen näyttänyt kevään aikana useissa tiedotustilaisuuksissa Suomessa ja Venäjällä."

Knuuttilan tietokone on yhä Venäjällä. Hän itse jää lomalle, eikä aio palata Luga-joelle näytteenottoon. Toistaiseksi sinne eivät mene muutkaan Syken tutkijat. Pääjohtaja Kaupin mukaan nyt odotetaan Venäjän vastausta ulkoministeriön pyytämään selvitykseen Luga-joen välikohtauksesta.

"Hankkeen jatkaminen edellyttää, että toimintakäytännöt on yksiselitteisesti ja yksityiskohtaisesti sovittu. Ennen kuin näistä saadaan varmuus, Syken tutkijat eivät Venäjällä ota näytteitä", Kauppi sanoo.

Helcomin johdolla on parhaillaan menossa Pietarissa kokous, jonka asialistalla Lugan tapaus myös on. 

Knuuttilan mukaan tehtaan omistajien mielipide on koko ajan ollut, ettei päästö voi olla heidän tehtaaltaan. Hänen mukaansa Syken mittaukset on pyritty leimaamaan uudeksi löydöksi ja siinä mielessä ehkä epäuskottaviksi.

"Reaktio Eurochemin (Fosforit-tehtaan omistaja) on ollut sellainen, että Syke on kertonut jotain sellaista, mitä aiemmin ei ole löydetty. Venäläiset ovat kuitenkin vuodesta 2008 raportoineen fosforiarvoja, jotka ovat olleet melkein samalla tasolla", Knuuttila sanoo.

Sekä Helcom että Syke kuitenkin haluavat jatkaa tutkimuksia Luga-joella. Syken vuoden alussa ottamien näytteiden perusteella Fosforitin kipsijätekasasta voi valua Suomenlahteen yli tuhat tonnia fosforia vuodessa, siis yli neljä kertaa enemmän kuin Pietarista ja enemmän kuin koko Suomesta.

itämeri  venäjä  luga-joki 




Viite