Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Grist: Mehiläisten joukkotuhon syy selvisi

14.12.2010 14.00

Lasse Leipola

Osasyylliseksi Yhdysvaltoja piinanneiden mehiläisten joukkotuhojen syylliseksi on paljastumassa torjunta-aine clothianidin. Asiasta kertoo ympäristösivusto Grist.

Viime viikolla amerikkalaiselle Panna-järjestölle (Pesticide Action Network of North America) vuodetun dokumentin mukaan Yhdysvaltain ympäristövirasto EPA ei ole puuttunut aineen käyttöön, vaikka laitoksen omat tutkijat ovat varoittaneet sen olevan erittäin vahingollista mehiläisille, joiden on tarkoitus pölyttää samoja kasveja.

Myyntiluvan saamiseksi tehtyä tutkimusta Grist kutsuu vitsiksi. Tarkoituksena oli verrata clothianidian vaikutusta mehiläisiin vertaamalla populaatioita kahdella pellolla. Gristin mukaan pellot olivat kuitenkin lähes vierekkäin, eikä mehiläisten liikkumista rajoitettu mitenkään.

Ainetta on käytetty muun muassa maissin, auringonkukkien ja vehnän viljelyssä ja valmistaja Bayer anoo parhaillaan lupaa käyttöön muun muassa puuvillaviljelmillä.

Gristin mukaan EPA ei aio toistaiseksi puuttua clothianidin myyntiin tai käyttöön.

luonnonsuojelu  saasteet  mehiläiset 


Lisää aiheesta:



Viite