Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

SXC

Kani.
Kallis karvanaama. Kanit aiheuttavat vuosittain melkoisen laskun briteille.SXC

Kallis karvanaama. Kanit aiheuttavat vuosittain melkoisen laskun briteille.

Guardian: Kanit ovat brittien kallein riesa

15.12.2010 9.56

Lasse Leipola

Vieraslajit aiheuttavat Britanniassa vuosittain jopa 1,7 miljardin punnan, eli noin kahden miljardin euron kulut, kertoo Guardian.

Tutkimuslaitos Cabi arvioi, että aikanaan roomalaisten saarivaltioon tuomat kanit aiheuttavat liiketoiminnalle, viljelysadoille ja infrastruktuurille vuosittain noin 263 miljoonan punnan, eli noin 310 miljoonan euron vahingot.

Kanien lisäksi kalliiksi käyneitä vieraslajeja ovat muun muassa japanintatar (179 miljoonaa puntaa), rotta (62 miljoonaa puntaa) sekä mehiläiskantoja vahingoittava varroapunkki (27 miljoonaa puntaa).

Cabin raportissa arvioidaan myös, että vieraslajien poistaminen tulee kalliiksi. Esimerkiksi pohjoisamerikkalainen harmaaorava, joka on syrjäyttämässä paikallisen punaoravan, aiheuttaa vuosittain 14 miljoonan punnan kulut, mutta sen hävittäminen maasta maksaisi varovaisenkin arvion mukaan 850 miljoonaa puntaa.

vieraslajit 




Viite