Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Hallinto pieneni vaikka rahat kasvoivat

23.6.2011 9.17

Mari Valkonen

Kehitysyhteistyössä on kärsitty viime vuosina yllättävästä ongelmasta, kun siihen suunnattu rahoitus on kasvanut 300 miljoonalla samaan aikaan, kun hankkeita koordinoiva ja valvova hallinto on pienentynyt. Tilanne ei näillä näkymin ole parantumassa.

”Meillä on velvollisuus ja vastuu katsoa, että verorahat tulevat kunnolla käytetyksi, joten siihen pitää laittaa henkilöresursseja. Emme ole joutuneet jättämään valvontaa tekemättä, mutta lisätyö on otettu irti ulkoministeriön väestä”, apulaisosastopäällikkö Pasi Hellman ulkoministeriöstä sanoo.


Lisää aiheesta:



Viite