Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Hallitus ehdottaa: Ympäristövalvonta maksulliseksi, arvokkaat suot suojaan turvetuotannolta

19.12.2013 14.48

Sammeli Heikkinen

Ympäristövalvonnasta tulee maksullista, arvokkaiden soiden luonnonarvot pitää turvata ja teollisuuden velvoite käyttää parasta käyttökelpoista tekniikkaa selkenee. Siinä pääkohdat ympäristönsuojelulain uudistuksesta, josta hallitus teki esityksen eduskunnalle torstaina.

"Laki muutetaan rakenteeltaan selkeämmäksi ja päivitetään vastaamaan paremmin perustuslakia", ympäristöministeri Ville Niinistö (vihr.) sanoi tiedotustilaisuudessa.

Niinistön mukaan lakiuudistuksen tärkein teollisuutta koskeva osa on se, että parhaan käyttökelpoisen tekniikan käyttämisen vaatimus vahvistuu niin, että siitä tulee oikeudellisesti sitovaa. Kun vaatimukset ovat kaikille samat, kilpailuetua ei voi saada luistamalla ympäristötoimista.

Ympäristövalvonnasta tulee myös maksullista. Maksut painotetaan niin, että eniten ympäristövalvojia työllistävät myös maksavat valvonnasta eniten. Niinistön mukaan maksut painottuvat suuriin toimijoihin, pienten yritysten ja kotitalouksien maksujen pitäisi pysyä kohtuullisina.

"Esimerkiksi Stukin toiminta on jo pitkään katettu valvontamaksuilla. Ympäristöhallinnossa toiminta on ollut maksutonta", Niinistö sanoi.

Maksuista saatavat tulot on tarkoitus kohdentaa valvonnan laadun parantamiseen.

Myös lupaprosesseja on tarkoitus tehostaa. Ympäristöviranomainen voi teettää selvityksiä luvanhakijan kustannuksella, jos se on tarpeen. Puutteellisen hakemuksen voi myös hylätä.

Luonnonarvojen huomioon ottaminen toteutuu lopulta niin, että uudessa laissa keskitytään turvaamaan arvokkaita, luonnontilaisia soita. Niitä ei saa turmella turvetuotannolla. 

ympäristövalvonta  ympäristöpolitiikka 




Viite