Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Hallitus ei löytänyt yhteistä lohilukua – pyrkimys "mahdollisimman lähelle" kestävää tasoa

11.10.2013 14.55

Sammeli Heikkinen

Jos hallituksen esitys menee läpi eduskunnassa, Suomi lähtee ajamaan lohipolitiikan tiukentamista EU:ssa, mutta ilman selvää kiintiötavoitetta. Lisäksi Suomi haraa Suomenlahdella komission suojelupyrkimyksiä vastaan.

Valtioneuvoston kansliasta kerrottiin Vihreälle Langalle, ettei hallituksen EU-ministerivaliokunta saanut sovitettua kokoontumisessaan maa- ja metsätalousministeriön ja ympäristöministeriön toisistaan eroavia lohikantoja yhdeksi tavoiteluvuksi.

Siksi hallituksen kanta kirjattiin Itämeren pääaltaan ja Pohjanlahden osalta näin: Pyritään selvästi komission ehdotusta alempaan kiintiöön ja löytämään tässä yhteisymmärrys komission ja Itämeren valtioden kanssa. Erikseen mainitaan, että Suomi pyrkii "mahdollisimman lähelle" ICESin tieteellistä neuvonantoa eli 78 000 lohta.

Ympäristöministeriön kanta oli sama kuin ICESin, maa- ja metsätalousministeriö taas on ajanut 103 000 lohen kiintiötä, joka sekin on hieman pienempi kuin komission ehdotus eli 108 500 lohta. Näitä lukuja hallituksessa ei siis saatu soviteltua yhdeksi.

Suomenlahden osalle esitykseen kirjattiin päinvastainen pyrkimys: Suomi pyrkii vähentämään lohikiintiötä vähemmän kuin komissio ehdottaa. Komissio ehdottaa ensi vuoden kiintiöksi hieman yli 7000 lohta, mikä on alle puolet tämän vuoden kiintiöstä.

Eduskunnan ympäristövaliokunta liittyi lausunnossaan hallituksen esitykseen, vaikka keskustan Mirja Vehkaperä jättikin eriävan mielipiteen, jossa ehdotti Suomen lohikiintiöksi pääaltaan ja Pohjanlahden osalta noin 108 500 lohta ja Suomenlahden osalta 15 400 lohta.

Suomen lopullisen kannan lohikiintiökysymykseen sorvaa eduskunnan suuri valiokunta ensi keskiviikkona. Kiintiöt lyödään lukkoon EU-ministerikokouksessa päivää myöhemmin.

lohi  lohikiintiö 




Viite