Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

survette.com

Tikkataulu Ideoi kasvua -sivuilla.
Maan pelastus? Ideoi kasvua -sivustolla voi arvioida muiden ehdotuksia vetämällä niitä tikkatauluun.survette.com

Maan pelastus? Ideoi kasvua -sivustolla voi arvioida muiden ehdotuksia vetämällä niitä tikkatauluun.

Hallitus kaipaa nyt kansalaisilta talousvinkkejä

17.2.2010 15.02

Lasse Leipola

Tuottavuuskasvun edellytyksiä pohtiva työryhmä luovutti väliraporttinsa tänään keskiviikkona pääministeri Matti Vanhaselle. Hän toivoo, että seuraavaksi asiasta käytäisiin laaja kansalaiskeskustelu.

Ryhmä arvioi, että tietoyhteiskunnan tuomat mahdollisuudet ovat ensisijaisen tärkeitä Suomen tulevaisuuden kannalta. Tämä edellyttää tietoyhteiskuntakehitystä tukevaa tutkimus- ja innovaatiopolitiikkaa.

Raportissa todetaan myös, että työn tuottavuus on kasvanut viimeisten 20 vuoden aikana vähemmän kuin niitä edeltäneinä 40 vuotena. Sen mukaan tulevaisuudessa työpanoksia käytetään tulevaisuudessa entistä tehokkaammin ja harkitummin.

Raporttia voi kommentoida osoitteessa www.ideoikasvua.fi. Verkkokyselyssä pyydetään kansalaisten ehdotuksia, minkä jälkeen voi arvioida ja kommentoida muiden tekemiä ehdotuksia.




Viite