Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Hallituspohja selviää huomenna – ehkä

17.5.2011 10.01

Lasse Leipola

Hallitusneuvottelujen oli määrä alkaa huomenna keskiviikkona, mutta aikataulusta joudutaan tinkimään ja neuvottelut saataneen alkamaan aikaisintaan perjantaina.

Hallitustunnustelija Jyrki Katainen (kok) palaa Brysselin EU-kokouksesta keskiviikkoaamuna, jolloin hänen on päätettävä, otetaanko vihreät ja vasemmistoliitto mukaan hallitusneuvotteluihin.

Sdp:n hallitusneuvotteluihin haluaman vasemmistoliiton puheenjohtaja Paavo Arhinmäki sanoi eilen STT:n haastattelussa, että puolueen voi olla vaikea löytää yhteistä hallitusohjelmaa kokoomuksen kanssa.

”Se on tietysti ihan selvä, että hallituksessa ei voi olla vapaamatkustajia, ei taloudessa, ei sosiaalipolitiikassa, ei Eurooppa-politiikassa, ei missään. Hallitus on hallitus, joka muodostaa yhteiset kannat ja puolustaa yhteisiä ratkaiuja”, Katainen sanoi eilen maanantaina Verkkouutisten mukaan.

Vihreät ilmoitti viikonloppuna suostuvansa neuvotteluihin, jos heille luvataan muun muassa ilmastolaki ja parannus perusturvaan sekä se, ettei uusi hallitus tee periaatepäätöksiä uusista ydinvoimaloista.

Rkp ja kristillisdemokraatit ovat ilmoittaneet lähtevänsä hallitusneuvotteluihin ilman ehtoja. Ylen haastattelema kristillisdemokraattien puheenjohtaja Päivi Räsänen arvioi, etteivät myöskään vihreiden asettamat ehdot ole ongelma puolueelle.

”Mekin tuemme perusturvan parantamista”, Räsänen sanoi.

hallitusneuvottelut 




Viite