Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Tiina Jutila / Vihreät

Johanna Sumuvuori.
Armeijan puolella. Johanna Sumuvuori haluaa Suomeen tehokkaan armeijan.Tiina Jutila / Vihreät

Armeijan puolella. Johanna Sumuvuori haluaa Suomeen tehokkaan armeijan.

Haluavatko vihreät eroon armeijasta, Johanna Sumuvuori?

2.9.2010 15.10

Lasse Leipola

Vihreät esittivät tiistaina Suomen puolustusvoimien reveservin kutistamista 350 000 miehestä 75000–150000 mieheen. Onko tämä askel kohti kansallisten puolustusvoimien lakkauttamista, kansanedustaja Johanna Sumuvuori?

”Ei, vaan päinvastoin tässä on kyse puolustusvoimien kehittämisestä vastaamaan tulevaisuuden tarpeita”, sanoo Sumuvuori, joka johti vihreiden asevelvollisuuslinjauksia valmistellutta työryhmää.

Vihreät haluavat nykyistä pienemmän ja ammattimaisemman armeijan, jonka kävisi vuosittain 5300–10500 nuorta sukupuolesta riippumatta, mieluiten vapaaehtoisina.

Vihreät muistuttavat, että Euroopassa vain Kreikalla ja Kyproksella on yhtä kattava yleinen asevelvollisuus kuin Suomella.

Nykyistä ammattimaisemmin varusteltu pienikin armeija voi tulla kalliiksi. Esimerkiksi Norjassa ja Ruotsissa reservin koko on vain 50000–60000 henkeä, mutta kulut noin puolitoistakertaiset Suomeen verrattuna.

Johtaako vihreä malli määrärahojen nousuun?

”Tässä ei ole otettu siihen suoraan kantaa. Ajatus on, että malli tuo säästöjä, kun armeijan aikainen työtulojen menetys koskee entistä harvempaa. Lopulliset kustannukset riippuvat muun muassa joukkojen varustelusta.”, Sumuvuori sanoo.

 

vihreät  maanpuolustus  asevelvollisuus  armeija 




Viite