Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Harmaan talouden kimppuun uusin asein

10.1.2011 14.57

Saija Räsänen

Harmaan talouden kitkemiseksi esitetään uusia keinoja. Elinkeinoelämän keskusliitto, Rakennusteollisuus ja Matkailu- ja ravintolapalvelut ovat kehitelleet yhdessä toimenpiteitä talousrikollisuuden torjuntaan.

Järjestöjen mielestä harmaata taloutta voitaisiin hillitä säätämällä rakennusalalla pakolliseksi verotunniste, joka ulkomaalaisten olisi haettava ennen työn aloittamista. Tunnisteen avulla verottaja voisi seurata ulkomaalaisten työntekijöiden Suomessa oleskelun kestoa ja verosäännösten noudattamista.

Verottajan ja eläke- ja vakuutuslaitosten tulisi tehdä yhteistyötä harmaan talouden torjunnassa, vaativat järjestöt. Erityisesti rakennustyömaiden ja ravintola-alan viranomaisvalvontaa tulisi niiden mukaan lisätä.

Järjestöt lisäisivät koko yhteiskunnan tietoisuutta harmaan talouden ongelmista viranomaisten ja järjestöjen yhteisellä harmaan talouden vastaisella tiedotuskampanjalla.

Harmaan talouden kitkemiseksi on tehtailtu järjestöjen mielestä myös joukko toteuttamiskelvottomia ehdotuksia.

Aiemmin on vaadittu muun muassa sitä, että työn teettäjä olisi vastuussa ulkomaisen työnantajan kanssa ulkomaisen työntekijän veroista. Järjestöt eivät hyväksi sitä, että työn teettäjän vastuu olisi ulkomaisten sopimuskumppaneiden kanssa kotimaisia kumppaneita laajempi.

työelämä  talousrikokset  talous  harmaa talous  verot 




Viite