Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Hassi Lapista: ”Ei voida yhtä aikaa markkinoida puhdasta luontoa ja kaivosten paratiisia”

30.3.2012 12.51

Lasse Leipola

Europarlamentaarikko Satu Hassi (vihr) vaatii kaivosviranomaisilta kaukokatseista toimintaa. Hänen mukaansa ei ole vastuullista hakea talouskasvua ympäristöä tuhoamalla, vaikka Lapin kaivoksia pidettäisiinkin uutena Nokiana.

”Kaivoshankkeiden taloudellisessa hyödyssä on kyse joistakin vuosikymmenistä, ympäristövaikutukset voivat sen sijaan olla jopa ikuisia”, Hassi sanoo tiedotteessaan.

”Kaivosten lupapäätöksiä tehdessä ympäristövaatimukset on mitoitettava siten, että kaivoksen sulkemisen jälkeen tunnelmaksi ei jää, että hyöty vietiin ulkomaille, Lappiin jäivät saasteet.”

Hän nostaa myös esille, että kaivosteollisuus sopii huonosti Lapin perinteiseen imagoon.

”Lapissa kaivoshankkeet kilpailevat matkailun ja poronhoidon kanssa. Ei voida yhtä aikaa markkinoida puhdasta luontoa ja kaivosten paratiisia.”

Satu Hassi osallistuu Lapin Vihreiden järjestämään yleisötilaisuuteen perjantaina klo 15-17 Rovaniemen kaupunginkirjastossa, Lapponica-salissa.

kaivosteollisuus 




Viite