Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Heidi Hautala
Ydinvoimapelit. Heidi Hautalan mukaan lisää ydinvoimaa ei tarvita, koska sähkönkulutus vähenee.

Ydinvoimapelit. Heidi Hautalan mukaan lisää ydinvoimaa ei tarvita, koska sähkönkulutus vähenee.

Hautala tyrmää Lipposen ydinvoima-ideologian

10.2.2009 11.11

Jussi Karmala

Paavo Lipposella on ideologinen ihastus ydinvoimaan, sanoo vihreiden kansanedustaja Heidi Hautala.

Pohjolan Voiman neuvonantaja, ex-pääministeri Lipponen vaati tuoreessa Energia-lehdessä Suomeen kolmea uutta ydinvoimalaa sähköntuotannon omavaraisuuden lisäämiseksi. Eli rakennusluvat voisi antaa kaikille hakijoille, mikäli ne täyttävät ehdot.

”Ydinenergialain mukaan jokainen hakemus pitää käsitellä erikseen. Tukkuratkaisua ei voi tehdä”, Hautala sanoo.

Hautalan mukaan Lipponen unohtaa realiteetit. Esimerkiksi metsäteollisuuden rakennemuutos vähentää tarvetta lisätä sähköntuotantoa.

Ruotsi päätti viime viikolla, että se rakentaa ydinvoimaa käytöstä poistuvien voimaloiden tilalle. Hautala kertoo antaneensa eilen Ruotsin radioon pitkän haastattelun, jossa hän kertoi Suomessa rakenteilla olevan Olkiluodon ydinvoimalatyömaan ongelmista. Hautalan mielestä Olkiluoto pitäisi perata läpi perusteellisesti, ennen kuin Suomi menee uudestaan retkuun.

Keskustan elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen on puhunut kahdesta uudesta ydinvoimalasta. Hautala arvelee Pekkarisen pelaavan poliittista peliä.

”Pekkarinen ehkä arvelee, että kun lähtökohta on kaksi, ja tuleekin vain yksi, niin ydinvoiman vastustajien pitäisi olla onnellisia.”

Pekkarinen arvioi viime viikolla, että päätös kuudennesta ydinvoimalasta voisi tulla eduskuntaan vuoden kuluttua tammikuussa. Asiassa muhii potentiaalinen hallitusriita.

Vihreät lähtivät Lipposen kakkoshallituksesta vuonna 2002, kun eduskunta hyväksyi viidennen ydinvoimalan rakentamisen.

Hautalan mielestä lähtöpäätös oli oikea.

”Muuten moni olisi voinut luulla, että vihreät tukevat Lipposen hallituksen ydinvoimalinjaa.”

Hautala kuitenkin uskoo, että nyt asia voidaan käsitellä sivistyneesti, sillä vihreät ilmoittivat jo hallitusneuvotteluissa vastustavansa ydinvoimaa.

ydinvoima 




Viite