Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

timojuurikkala.net

Timo Juurikkala.
Taas ehdolla. Timo Juurikkala kampanjoi ensi keväänä ensimmäistä kertaa kansanedustajana.timojuurikkala.net

Taas ehdolla. Timo Juurikkala kampanjoi ensi keväänä ensimmäistä kertaa kansanedustajana.

Heidi Hautalan korvannut Timo Juurikkala haluaa jatkaa eduskunnassa

10.3.2010 11.01

Lasse Leipola

Vihreiden kansanedustaja Timo Juurikkala asettuu ehdolle ensi kevään eduskuntavaaleissa.

Juurikkala on kolmissa aiemmissa eduskuntavaaleissa jäänyt niukasti valitsematta, mutta hän nousi viime kesänä varapaikalta eduskuntaan, kun Heidi Hautala valittiin Euroopan parlamenttiin.

”Jos tämä paikka ei aukea, niin en ole enää innostunut lähtemään ehdolle. Ehkä voin olla nimenä listalla, mutta isoa kampanjaa en enää ryhdy tekemään, ellen ole istuva kansanedustaja”, Juurikkala sanoi Vihreälle Langalle ennen viime kesän eurovaaleja.

Vihreiden eduskuntaryhmästä espoolaiset Jyrki Kasvi ja Johanna Karimäki ovat aiemmin ilmoittaneet asettuvansa ehdolle. Turkulainen Janina Andersson ei puolestaan asetu enää ehdolle.

Juurikkalan lisäksi Vantaan vihreät ilmoittivat valinneensa ehdolle Anniina Kostilaisen, Sirpa Kauppisen, Mikko Mäkelän, Juha-Matti Rannan ja Erja Hakkaraisen.

vihreät  eduskuntavaalit 




Viite