Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Tiina Jutila / Vihreät

Ei ehdolle. Heli Järvinen toivoo, että seuraava puheenjohtaja pystyy parantamaan vihreiden uskottavuutta ympäristöpuolueena. Tiina Jutila / Vihreät

Ei ehdolle. Heli Järvinen toivoo, että seuraava puheenjohtaja pystyy parantamaan vihreiden uskottavuutta ympäristöpuolueena.

Heli Järvinen ei pyri vihreiden puheenjohtajaksi

1.12.2008 12.22

Jukka Vahti

Vihreiden kansanedustaja ja vihreiden naisten puheenjohtaja Heli Järvinen ei tavoittele puolueen puheenjohtajuutta ensi kevään puoluekokouksessa.

"Olen ilmoittanut jo aiemmin, että en tule koskaan olemaan ehdokkaana vihreiden puheenjohtajaksi. Se ei olisi mahdollista perhetilanteen kannalta, ja haluan säilyttää vähän myös omaa elämää", Järvinen sanoo.

Järvinen listaa neljä asiaa, joita hän toivoo tulevalta puheenjohtajalta. Järvisen mielestä uuden puheenjohtajan pitää pystyä parantamaan puolueen uskottavuutta ympäristöpuolueena. Järvinen toivoo uudelta puheenjohtajalta myös hyvää esiintymistaitoa ja entistä voimakkaampia kannanottoja.

Järvinen painottaa, että ei toiveillaan halua millään tavalla moittia puolueen nykyistä johtoa.

"Neljäntenä asiana on, että myös uuden puheenjohtajan pitäisi tuoda puolueelle valtakunnallista uskottavuutta. Siihen on mielestäni sellaisella puheenjohtajalla paremmat mahdollisuudet, joka tulee muualta kuin Helsingistä."

"Esimerkiksi vihreiden naisten jäsenmäärä on kaksinkertaistunut pelkästään tämän vuoden aikana. Väitän, että sillä on ollut suuri merkitys, että olemme pyrkineet hajauttamaan omaa toimintaamme eri puolille Suomea", Järvinen sanoo.

vihreät 




Viite