Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Helle on suomalaisille tappavampi kuin monille muille

9.6.2011 14.52

Anu-Elina Lehti

Kuolleisuus alkaa Suomessa nousta, kun päivän keskilämpötila ylittää 14 astetta.

Ilman lämpötilojen mukavuusalue on eri ilmastoissa erilainen. Pohjoismaalaiset ovat sopeutuneet paremmin kylmään kuin eteläeurooppalaiset. Helle sen sijaan lisää kuolleisuutta Pohjoismaissa nopeasti.

Ilmatieteen laitoksen ryhmäpäällikön Reija Ruuhelan arvion mukaan viime kesän helleaalto tappoi Suomessa noin 400 ihmistä. Ilmastonmuutoksen myötä hellekuolemat Suomessa todennäköisesti lisääntyvät. Mutta miksi helle tappaa?

”Helle pahentaa hengitys- ja sydänoireita. Vaaravyöhykkeellä ovat etenkin vanhukset. Lisäksi monet unohtavat, että helteellä on juotava nesteitä huomattavasti enemmän kuin tavallisesti, joten myös kuivuminen tappaa”, Ruuhela kertoo.

Ruuhelan mukaan Suomi ei ole hellekuolemien suhteen poikkeus, vaan tilanne on sama esimerkiksi Ruotsissa.

terveys  sää 




Viite