Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Flickr / Mar10os (CC-BY)

Auringonlasku Latviassa Itämeren rannalla.
Kohde. Helsingin Energia sijoitti Itämeri-tutkimukseen.Flickr / Mar10os (CC-BY)

Kohde. Helsingin Energia sijoitti Itämeri-tutkimukseen.

Helsingin Energia ryhtyi pelastamaan Itämerta

12.10.2009 14.44

Lasse Leipola

Helsingin Energia on sijoittanut 100 000 euroa Helsingin yliopiston nimikkorahastoon, jonka tavoitteena on edistää Itämeri-tutkimusta.

Helsingin yliopisto arvostaa suuresti Helsingin Energian päätöstä perustaa rahasto Itämeri-tutkimuksen edistämiseksi. Rahasto konkretisoi kaupungin ja yliopiston kumppanuutta jälleen uudella tavalla”, rehtori Thomas Wilhelmsson kiittelee tiedotteessa.

Hänen mukaansa erityisesti monitieteinen tutkimus luo kuvaa Itämeren ympäristökuormituksesta.

Itämeri-tutkimuksen edistämiseksi ja uusien ratkaisujen syntymiseksi tarvitaan usean eri tieteenalan yhteistyötä, ja tätä Helsingin yliopisto haluaa vahvistaa”, Wilhelmsson sanoo.

Helsingin yliopistolla on yhteensä yli 150 nimikkorahastoa, joiden yhteenlaskettu pääoma on noin 36 miljoonaa euroa.

tutkimus 


Lisää aiheesta:

  • 1.1.1970


Viite