Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Helsingin kaupunginjohtajapeli käynnistyi jo: Tässä ensimmäinen nimi

8.12.2011 11.47

Lasse Leipola

ex-kansanedustaja Johanna Sumuvuori on kiinnostunut Helsingin apulaiskaupunginjohtajan virasta, jos se siirtyy vihreille. Nykyisin sivistys- ja henkilöstötoimen apulaiskaupunginjohtajan virassa on Tuula Haatainen (sd).

Sumuvuori kertoi asiasta Facebook-profiilissaan ja vahvisti asian myös Vihreälle Langalle.

”Minulla on yli kymmenen vuoden kokemus kaupunginvaltuustosta ja erityisesti sivistystoimesta. Olen toiminut nuoriso- ja kulttuurilautakuntien puheenjohtajana ja opetuslautakunnan varapuheenjohtajana ja nyt kaupunginhallituksessa”, Sumuvuori perustelee sopivuuttaan tehtävään.

Helsingin Sanomat kertoi tänään torstaina, että Haatainen on vahvoilla Kuntaliiton varatoimitusjohtajaksi. Paikka vapautui, kun Haataisen tavoin sosiaalidemokraatteja edustava Kari Nenonen valittiin Vantaan kaupunginjohtajaksi.

Saman Helsingin Sanomien jutun mukaan sdp:n ryhmäjohtaja Jorma Bergholm katsoo, että paikka kuuluu jatkossakin demareille eikä vihreille. Vihreää ryhmää luotsaava Ville Ylikahri on puolestaan sitä mieltä, että nykyisen mallin mukaan paikka kuuluu toiseksi suurimmalle puolueelle, eli vihreille.

Edessä saattaa olla vääntö myös siitä, pitäisikö paikka jakaa jatkossakin poliittisin perustein vai pitäisikö siihen valita pätevin hakija.

vihreät  helsinki 




Viite