Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

resalat.fi/

Salam 1/09. Resalat islamilaisen yhdyskunnan julkaiseman lehden tuorein numero ilmestyi helmikuussa. resalat.fi/

Salam 1/09. Resalat islamilaisen yhdyskunnan julkaiseman lehden tuorein numero ilmestyi helmikuussa.

Helsingin muslimit saivat kuntavaaleissa yli 3 000 ääntä

6.3.2009 13.33

Vihreä Lanka

Helsinkiläiset muslimiehdokkaat keräsivät viime syksyn kuntavaaleissa yli 3 000 ääntä. Heistä ainoastaan vihreiden Zahra Abdulla valittiin kaupunginvaltuustoon. Islamilainen Salam-lehti on arvioinut muslimien menestystä kuntavaaleissa.

”Abdulla ei saanut ääniään niinkään muslimiehdokkaana vaan ajamiensa asioiden ja oman tunnettavuutensa perusteella sekä edustamansa puolueen profiloituna ehdokkaana”, Juhani Valo kirjoittaa lehdessä.

Abdullan äänisaalis, 2 538 ääntä, oli ylivoimainen muihin ehdokkaisiin verrattuna, sillä hänen jälkeensä suosituimmat olivat sitoutumattomana demarien listoilta valtuustoon pyrkinyt Pia Jardi 338 äänellä ja Suomen islamilaisen puolueen Abdullah Tammi 139 äänellä.

”Vaalien välivuosina kannattamiemme perusasioiden tulee olla riittävästi esillä siten, että mahdollisimman suuri osa muustakin kansasta huomaisi niiden olevan myös heille hyödyllisiä asioita, kuten terveydenhoito ja kohtuulliset asumiskustannukset sekä työllisyys”, Valo kirjoittaa.

kuntavaalit 




Viite