Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

greenpeace.org

Vihreä IT-mittari.
Kaukana kympistä. HP sai kutosen ja Nokia vitosen.greenpeace.org

Kaukana kympistä. HP sai kutosen ja Nokia vitosen.

HP hyppäsi huimasti: Nokia ei ole enää vihrein

9.11.2011 11.11

Lasse Leipola

Nokia on menettänyt pitkään pitämänsä ykköspaikan ympäristöjärjestö Greenpeacen elektroniikkavertailussa. Kärkeen on noussut HP, joka vielä kaksi vuotta sitten oli koko vertailun huonoin.

”Tällä hetkellä HP pääsee kärkeen ennen kaikkea päästöjensä mittaamisella ja niiden vähentämisellä. Sen lisäksi HP tukee vahvaa ilmastolainsäädäntöä. Kaikilla raportissa seuratuilla yhtiöillä on mahdollisuus osoittaa johtajuutta pienentämällä ilmastovaikutustaan”, kampanjoitsija Tom Dowdall sanoo järjestön tiedotteessa.

Nokialla on eniten parannettavaa energiatehokkuudessa ja uusiutuvan energian käytössä. Tuoreimmassa vertailussa sen on HP:n lisäksi ohittanut myös Dell. Kova kilpakumppani Applekin on noussut jo aivan kintereille.

Greenpeacen mukaan monet elektroniikkayhtiöt ovat jo parantaneet toimintaansa vähentämällä vaarallisimpien kemikaalien käyttöä. Tämän vuoksi arviointikriteerejä on nyt laajennettu koskemaan mineraalien alkuperää.

elektroniikka 




Viite