Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Iiro Törmä

Rahapropelli.
HUONOSTI pyörii. Finanssikriisi pani investoinnit uusiutuvaan energiaan jäihin.Iiro Törmä

HUONOSTI pyörii. Finanssikriisi pani investoinnit uusiutuvaan energiaan jäihin.

Huono tuotto vei sijoittajat ilmastorahastoilta

23.9.2010 15.14

Mari Valkonen

Ilmastorahastot kärsivät taloustaantuman jälkimainingeista. Vihreiden rahastojen tuotto on tänä vuonna ollut selkeästi heikompi kuin osakemarkkinoilla yleisesti.

Ilmastorahastot sijoittavat esimerkiksi jäteyhtiöihin sekä energiansäästöratkaisuja ja uusiutuvan energian tuotteita valmistaviin yrityksiin.

Koska tuotto on jäänyt pieneksi, sijoittajat ovat luopuneet vihreiden rahastojen osuuksista. Syyskuun rahastoraportin mukaan seitsemän suomalaisen ilmastorahaston nettomerkinnät painuivat tänä vuonna yli 45 miljoonaa euroa miinukselle. Nettomerkintä tarkoittaa lunastettujen ja merkittyjen rahasto-osuuksien erotusta.

”Ihmisten suhtautuminen kestävään kehitykseen on taantuman aikana muuttunut kyynisemmäksi. Voiton tavoittelu on muuttunut yhä tärkeämmäksi, jolloin vihreät rahastot ovat jääneet sivuraiteille sijoituspäätöksiä tehtäessä”, sanoo johtaja Markku Savikko Finanssialan Keskusliitosta.

Ilmastorahastoihin sijoittaneiden lukumäärä ei ole suuresti muuttunut, vaikka euromääräisesti rahastoissa on kiinni entistä vähemmän. Savikko arvioi tämän johtuvan siitä, että esimerkiksi järjestöt ja säätiöt ovat siirtäneet rahojaan ilmastorahastoista tuottavampiin kohteisiin.

Viherrahastojen firmoista huonoimmin menee nyt uusiutuvan energian yhtiöillä. Finanssikriisi pani jäihin investoinnit uusiutuvaan energiaan, ja kun öljyn ja erityisesti yhdysvaltalaisen maakaasun hinnat ovat olleet matalalla, yhteisöillä ei ole ollut motiivia investoida uusiutuviin energiamuotoihin tai energiatehokkuuteen.

Uusiutuvan energian tukemista on lisäksi vähennetty esimerkiksi Espanjassa ja Saksassa. Myös Kööpenhaminan ilmastokokouksen laihat saavutukset heikensivät uskoa uusiutuvan energian tuotteita valmistaviin yhtiöihin.

Ongelmat vaikuttavat myös suomalaisiin tuulivoimayhtöihin. Tuulivoimaloita valmistava WinWind irtisanoi 23 työntekijää kesällä ja tuuliturbiinivalmistaja Moventas neuvottelee parhaillaan 150 henkilötyövuoden vähentämisestä Jyväskylässä.

ilmastonmuutos  sijoittaminen 


Lisää aiheesta:



Viite