Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Huviajelua vai vakavaa rikollisuutta? Luvaton moottorikelkkailu lisääntynyt

29.1.2013 9.25

Lasse Leipola

Luvaton moottorikelkkailu suoalueilla ja suojelukohteissa on yleistynyt Pohjois-Suomessa, tiedottaa Metsähallitus. Sen mukaan luvattomaan maastoliikenteeseen voi liittyä myös vakavaa metsästysrikollisuutta.

Laittomat susijahdit ovat olleet viime viikkoina runsaasti esillä. Runsas viikko sitten Perhossa tapettiin kolme sutta ja Iisalmen Sanomat kertoi tänään tiistaina, että Sonkajärvellä otettiin viikonloppuna kiinni viisi miestä, jotka olivat metsästäneet susia.

Kaikki luvaton kelkkailu ei kuitenkaan välttämättä liity metsästysrikollisuuteen.

”Toinen puoli on vapaa-ajanharrastajat, jotka joko piittaamattomuuttaan tai ymmärtämättömyyttään kelkkailevat luvatta maastossa”, erätarkastaja Markus Aho sanoo Metsähallituksen tiedotteessa.

Moottorikelkkailu on luvallista vesialueiden jäillä sekä virallisilla moottorikelkkareiteillä, joita on yhteensä 20 000 kilometriä.

luonnonsuojelu  salametsästys  sudet  metsätys  moottorikelkkailu 




Viite