Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Istockphoto / Kais Tolmats

Lapsi ulkona.
Hyvä olla. Lapsi viihtyy oikein valitussa ulkoasussa. Istockphoto / Kais Tolmats

Hyvä olla. Lapsi viihtyy oikein valitussa ulkoasussa.

Ilmastonmuutos vie toppahatut lasten päistä

5.9.2008 8.26

Vihreä Lanka

Lapset pärjäävät tulevaisuuden lämmenneessä ilmastossa kevyemmillä talvivaatteilla. Vauva-lehden mukaan ilmastonmuutos näkyy jo nyt lasten talvipukeutumisessa.

”Mitä etelämmäs mennään, sitä useampi vanhempi päätyy nykyisin ostamaan välikausiasun, jonka alle puetaan lämpimiä kerroksia tarpeen mukaan", lastenvaatteita valmistavan Reiman Riika Paakkunainen kertoo Vauva-lehdelle.

Myös paksut toppahatut ovat vähentyneet, pipot ja kypärämyssyt ovat tulleet niiden tilalle.

Paakkunainen muistuttaa, että kurahousujen hankkiminen on järkevää, sillä ne suojaavat arvokkaita ulkoiluvaatteita rikkoutumiselta.

Vauva-lehden vinkit

  • Oikea koko. Liikkumisen kannalta sopivan kokoinen, mutta niin väljä, että alle mahtuu eristäviä vaatakerroksia.
  • Laatu. Tukeva kangas ja huolitellut saumat kertovat laadusta. Vedenpitäväksi luvatussa asussa tulisi olla myös vedenpitävät saumat.
  • Mukavuus. Muun muassa pehmustetut hihansuut, tuulilistalla varustettu vetoketju ja lämpöeristetty takamus lisäävät käyttömukavuutta.
  • Turvallisuus. Puvussa tulisi olla muun muassa irtoava huppu ja heijastimia.
  • Hoito. Vältä turhia pesuja, mutta poista pinttynyt lika. Pese käännettynä ohjeiden mukaan äläkä käytä valkaisuainetta.

ilmastonmuutos  lapset 




Viite