Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Ilmastonmuutos voi muuttaa Suomen luontoa nopeasti: ”Valtion olisi syytä olla kiinnostunut”

29.5.2012 9.11

Lasse Leipola

Ilmastonmuutos voi tuoda Suomeen uusia eläinlajeja jo lähivuosikymmenten aikana. Kattava seurantajärjestelmä kuitenkin puuttuu vielä.

”Kaikki havaitut muutokset eläinpopulaatioiden kasvussa tai levinneisyydessä vastaavat tarkimmin nimenomaan rankimpia ilmastonmuutosennusteita. Luonto näyttää siis olevan reagoimassa hyvin voimakkaasti. Eikä ihme, sillä tällä hetkellä kasvihuonepäästöt ovat jälleen kasvussa”, sanoo tällä viikolla Helsingin yliopistolla tohtoriksi väittelevä Heini Kujala.

Hän arvioi, että aktiivisten harrastajien ansiosta linnuista on paremmin tietoa kuin muista lajeista. Harrastepohjaisen seurannan suurin ongelma on siinä, että se painottuu tiheästi asuttujen alueiden ympäristöön.

”Minusta on tästä huolimatta huolestuttavaa, että Suomen suurimmat kansalliset eliöseurannat ovat melkein puhtaasti harrastajapohjaisia. Valtion olisi syytä olla kiinnostunut siitä, millaisia seurauksia ilmastonmuutoksella on eliöstölle”, Kujala sanoo Helsingin yliopiston tiedotteessa.

Hän arvioi, että suurimmat muutokset kohdistuvat pohjoisimpiin alueisiin.

”Lappi metsittyy vähitellen, jolloin tundra- ja tunturilajit ajautuvat ahtaalle. Esimerkiksi vaikutukset poronhoitoon voivat olla dramaattisia. Muutokset näkyvät myös Suomen eteläosissa, ja monet aiemmin vain vierailulla käyneet lajit voivat asettua tänne pysyvästi”

Lintulajeja, joille Suomen ilmasto voi muuttua suotuisaksi vuoteen 2050 mennessä

  • Mustakaulauikku
  • Pikkuhaikara
  • Kattohaikara
  • Mustahaikara
  • Ruskosotka
  • Isohaarahaukka
  • Pikkukiljukotka
  • Aavikkohaukka
  • Tornipöllö
  • Minervanpöllö
  • Sininärhi
  • Harjalintu
  • Vihertikka
  • Tammitikka
  • Syyriantikka
  • Töyhtökiuru
  • Sarakerttunen
  • Tulipäähippiäinen
  • Sepelsieppo
  • Viitatiainen
  • Etelänpuukiipijä
  • Harmaasirkku

Matelijoita ja sammakkoeläimiä, joille Suomen ilmasto voi muuttua suotuisaksi vuoteen 2080 mennessä

  • Tulisalamanteri
  • Kiinankellosammakko
  • Kaivajasammakko
  • Viherkonna
  • Haisukonna
  • Euroopanlehtisammakko
  • Hyppysammakko
  • Mölysammakko
  • Vihersammakko
  • Lessonansammakko
  • Euroopan suokilpikonna
  • Hietasisilisko

ilmastonmuutos  luonto  linnut 




Viite