Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Independent: Ilmastonmuutos ajaa päivittäin kymmeniä intialaisia itsemurhaan

4.1.2011 12.47

Lasse Leipola

Jopa 200 000 intialaista maanviljelijää on tehnyt viimeisen kymmenen vuoden aikana itsemurhan, kertoo brittilehti Independent.

Yhtenä merkittävimpänä tekijänä pidetään ilmastonmuutosta. Epätavalliset sääolot ovat johtaneet useiden peräkkäisten satojen menetyksiin, mikä on ajanut tuhannet köyhät viljelijät entistä kurjempaan ja epätoivoisempaan tilanteeseen – ja lopulta itsemurhiin.

”Yksi viljelijä puolen tunnin välein, joskus jopa kolme samasta perheestä”, sanoo asiaa selvittänyt intialainen journalisti Palagummi Sainath.

Esimerkiksi Rajasthanissa päättyi vasta viime kesänä kymmenen vuotta kestänyt kuivuus. Myös vuosittaiset monsuunisateet ovat jääneet tulematta kolmasti päättyneen vuosikymmenen aikana.

Pradeshin mukaan peräti puolet itsemurhista on tehty osavaltioissa, joissa puuvillan viljely on merkittävä elinkeino. Puuvillaa viljelevien tilanne kurjistui jo vuonna 1997, kun Intia lopetti heille myönnettävän maataloustuen.

Ongelmista on syytetty myös kemikaalijätti Monsanton geenimuunneltua puuvillalajiketta, jota on pidetty osasyyllisenä satovahinkoihin sekä köyhtymiseen, sillä sen käytön väitetään edellyttävän kalliita lannoitteita.

Juttua on päivitetty 7.1. Toisin kuin jutussa alunperin väitettiin itsemurhia selvittäneen toimittajan nimi ei ole Andhra Pradesh vaan Palagummi Sainath.

ilmastonmuutos  maatalous 




Viite