Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Gaudeamus

Funetista Facebookiin -kirjan kansi.
Internetin historia. Turkulaistutkijoiden kirja on kiinnostava katsaus netin menneisyyteen ja nykyisyyteen.Gaudeamus

Internetin historia. Turkulaistutkijoiden kirja on kiinnostava katsaus netin menneisyyteen ja nykyisyyteen.

Internet sai kotimaisen historiikin

23.10.2009 15.50

Lasse Leipola

Tänään julkistetaan internetin suomenkielinen historiikki Funetista Facebookiin. Kirjan ovat kirjoittaneet Turun yliopiston tutkijat Petri Saarikoski, Jaakko Suominen, Riikka Turtiainen ja Sari Östman.

”Tietoverkko on itsestään selvä osa useimman suomalaisen jokapäiväistä elämää, elämyksiä, työtä ja vapaa-ajan viettoa. Siitä puhutaan ja siellä puhutaan. Internetistä on tullut netti, se on omaksuttu kulttuurisesti”, Gaudeamus kuvailee kustantamaansa kirjaa.

Kirjassa käydään läpi tietoverkkojen tärkeimpiä kotimaisia kehitysvaiheita sekä pohditaan nykyverkkoon liittyviä ilmiöitä. Kirjassa on lisäksi runsas kuvitus ja mielenkiintoisia nostoja esimerkiksi 1990-luvun kirjoittelusta.

Kirjassa muun muassa kerrotaan, että kun Teknillisessä korkeakoulussa esiteltiin keväällä 1992 uusi ErWise-selain, käytiin tilaisuudessa läpi kaikki silloisen internetin sivut.

Kirja julkistetaan tänään Insomnia-verkkopelitapahtumassa Porissa. Tilaisuutta voi seurata netissä kello 15 alkaen.

internet 




Viite