Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

WFP / Nif Kafri

Ruoka-apua. WFP:n ruokasäkkejä palestiinalaisalueilla keväällä 2007. WFP / Nif Kafri

Ruoka-apua. WFP:n ruokasäkkejä palestiinalaisalueilla keväällä 2007.

Israel helpottaa avun pääsyä Gazaan

7.1.2009 9.54

Vihreä Lanka

Israel ilmoitti lehtitietojen mukaan tänään keskiviikkona avaavansa Gazaan humanitaarisen käytävän lääkkeiden ja elintarvikkeiden kuljettamiseksi siviileille.

Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paavo Väyrynen päätti tänään, että Suomen humanitaarisen avun varoista myönnetään 500 000 euroa Punaisen ristin avustustyöhön Lähi-idässä.

Avustusjärjestöillä on ollut tähän asti suuria vaikeuksia toimittaa ruoka-apua Gazaan. Levottomuuksien pelossa esimerkiksi Maailman elintarvikeohjelman WFP:n alihankkijat suhtautuvat varauksellisesti työskentelyyn alueella.

WFP on saanut toimitettua rajan yli Gazaan yksitoista rekkalastillista ruokaa kaiken kaikkiaan 150 kuormasta, jotka odottavat pääsyä alueelle Gazan ainoalla rajanylityspaikalla.

WFP:n mukaan sekä avun antajilla että saajilla on vaikeuksia päästä ruoanjakelupisteille. WFP:n ruoka-avun varassa on Gazassa jatkuvasti 265 000 ihmistä, joista järjestö on tavoittanut joulukuun lopun jälkeen noin 50 000.

Järjestö arvioi, että 50 000 uutta avuntarvitsijaa tulee olemaan riippuvaisia ulkopuolisesta avusta tulevina viikkoina.


Lisää aiheesta:



Viite