Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Itämeren laivoissa salamatkustajia: Näin havaitset tunkeilijat

18.6.2012 10.11

Lasse Leipola

Itämeren vieraslajit on listattu oppaaseen, jonka ovat julkaisseet Suomen ympäristökeskus Syke ja Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos RKTL.

”Vieraslajeja voi tavata esimerkiksi veneillessä, sukeltaessa, kalastaessa tai muutoin vesirajan alapuolista elämää tarkkailtaessa. Suurikokoiset lajit kuten ravut voi tunnistaa silmämääräisesti tarkastellen, mutta etenkin pienten selkärangattomien kohdalla tarvitaan useimmiten mikroskooppia”, tutkija Reetta Ljungberg sanoo Syken tiedotteessa.

Oppaan toivotaan auttavan lajien tunnistamisessa ja havaintojen ilmoittamisessa tutkijoille, sillä rannikolla tavattavat vieraslajit tulevat heikosti esiin ympäristöseurannoissa. Syken mukaan erillistutkimukset ja yleisöhavainnot ovatkin tärkeä ja joskus ainoa keino saada tietoa näistä lajeista.

Itämereen on 1800-luvulta vuosituhannen vaihteeseen mennessä tullut yli sata vieraslajia, joista noin 70 on jäänyt mereen pysyvästi. Oppaassa on kuvattu näistä 38 lajia.

”Meri- ja kanavaliikenteen kasvu on tuntuvasti lisännyt lajien siirtymisiä uusille alueille. Vieraslajit saapuvat yleensä laivojen painolastivesitankeissa tai runkoon kiinnittyneinä. Suomen rannikoilla elää nykyään vakituisesti yli 20 vierasta lajia”, Syken merikeskuksen erikoistutkija Maiju Lehtiniemi sanoo.

itämeri  vieraslajit 




Viite