Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Järjestö: ”Järkevä työnantaja” antaa vapaata helatorstaiksi tai ramadanin alkuun

2.9.2013 8.54

Lasse Leipola

Vapaa-ajattelijoiden liiton mukaan vapaapäivistä päättäminen ei kuulu evankelis-luterilaiselle kirkolle vaan Suomeen on laadittava laki yleisistä juhlapäivistä. Järjestön mukaan työaikalain ja muiden lakien viittaukset evankelis-luterilaisen kirkon kirkkolakiin on poistettava, sillä kaikkia koskevan lain sisältö ei kuulu yhdelle uskontokunnalle.

”Evankelis-luterilaisen kirkon kirkkolain erityisasema perustuslaissa on keskeinen osoitus valtionkirkkojärjestelmästä. Perustuslain mukaan lainsäädäntövalta kuuluu eduskunnalle. Juhlapäivien paikasta päättää kuitenkin evankelis-luterilainen kirkko. Tässä on selvä ristiriita, yhdenvertaisuuden räikeä epäkohta”, puheenjohtaja Petri Karisma sanoo tiedotteessa.

Järjestön mukaan kuollut perinne, kuten helatorstai, ei tarvitse mainintaa laissa. Tiedotteessa kuitenkin todetaan, että "järkevä työnantaja tietenkin antaa lomaa esimerkiksi niille työntekijöille, joille esimerkiksi helatorstai tai ramadan-kuun alku on tärkeä päivä”. Samassa yhteydessä tosin muistutetaan, ettei vapaata voida nykyisinkään myöntää kaikille, koska esimerkiksi palokuntien ja sairaaloiden on toimittava aina.

työelämä  kirkko 




Viite