Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Fennovoima

Hanhikivi.
Ydinvoimaniemi. Fennovoima on päättänyt sijoittaa voimalansa Pyhäjoen Hanhikiven niemelle.Fennovoima

Ydinvoimaniemi. Fennovoima on päättänyt sijoittaa voimalansa Pyhäjoen Hanhikiven niemelle.

Järjestö varoittaa: Fennovoiman kustannusarviossa pahoja aukkoja

25.10.2011 12.33

Lasse Leipola

Oulun vaalipiirin vihreät varoittaa, että Fennovoiman ydinvoimalahanke voi käydä tähän mennessä arvioitua kalliimmaksi. Järjestö muistuttaa, ettei Fennovoimalla ole vielä esimerkiksi lauhdeveden ottoon tarvittavia ranta- tai vesialueita.

”Vaihtoehtoinen ratkaisu, eli merelle pääsyn toteuttaminen esimerkiksi kalliotunneleilla, nostaisi kustannuksia mittavasti, eikä tätä ole sisällytetty kustannusarvioon”, sanoo puheenjohtaja Paula Pohjanrinne.

Vielä suurempi avoin kysymys on voimalan ydinjätteen käsittely ja loppusijoitus, sillä Fennovoima ei ole ainakaan toistaiseksi saanut TVO:lta lupaa sijoittaa jätteitään Olkiluodon jäteluolaan.

Kaupungin- ja kunnanhallitukset ympäri maata käsittelevät parhaillaan päätöksiä osallistua Fennovoiman Pyhäjoen ydinvoimalan kehittämiskustannuksiin. Pohjanrinteen mukaan Fennovoiman kustannusarvion tuo epävarmuutta myös se, että kyseessä on yhtiön ensimmäinen voimala.

”Fennovoima arvioi ydinvoimalansa maksavan noin 4–6 miljardia euroa, kun Olkiluoto 4:n arvioidaan maksavan vähintään 6 miljardia euroa. Kustannusarviota ei voi mitenkään pitää uskottavana, sillä Fennovoiman ydinvoimala rakennettaisiin alueelle, jonne kaikki infra olisi rakennettava alusta saakka.”

ydinvoima 




Viite