Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Emilia Pippola

Anni Sinnemäki.
Ikävä tehtävä. Työministeri sai esiteltäväkseen EU:n vaatiman lakiuudistuksen.Emilia Pippola

Ikävä tehtävä. Työministeri sai esiteltäväkseen EU:n vaatiman lakiuudistuksen.

Järjestöjen palkkatukityöllistäminen vaikeutuu

17.12.2009 15.36

Jukka Vahti

Vaikeasti työllistyville töitä tarjoavien järjestöjen työllistämistukien ehdot tiukkenevat ensi toukokuun alusta.

Työministeri Anni Sinnemäki (vihr) esitteli lakiuudistuksen tänään torstaina valtioneuvoston istunnossa. Vihreälle ministerille vaikea lakiuudistus joudutaan tekemään EU:n valtiontukisääntöjen takia.

Sinnemäki myöntää, että lakiuudistus vaikeuttaa joidenkin järjestöjen toimintaa. Suurin osa saa kuitenkin vastedes palkkatukea entiseen tapaan.

”Järjestöjen kohdalla käytetään pääosin ryhmäpoikkeusasetusta. Siinä on lueteltu ryhmät, kuten osatyökykyiset ja vaikeasti työllistettävät, joille voidaan maksaa korkeampaa tukea”, Sinnemäki sanoo.

Käytännössä lakimuutos tarkoittaa, että elinkeinotoimintaa harjoittava järjestö voi vastedes saada tukena enintään 75 prosenttia osatyökykyisen työntekijän palkasta ja puolet muiden työllistettyjen työttömien palkasta.

työelämä 




Viite